Handmade t mUudet SekKeng N Kirsi Laukut By ValtoFacebook pqzMVGSU
Netist Laukku Laukku Tarvikkeet Tarvikkeet Netist Laukku TuFlJc3K1

Finnlog Group OÜ
Keemia 4, 10616 Tallinn
Tel: (+372) 6225 845

Olemus

Netist Laukku Laukku Tarvikkeet Tarvikkeet Netist Laukku TuFlJc3K1 Netist Laukku Laukku Tarvikkeet Tarvikkeet Netist Laukku TuFlJc3K1

„1800-luku oli teräksinen aikakausi, 1900-luku vannoi betonin nimeen, mutta 2000-luvulla nousee etusijalle puu.“ Alex de Rijke

CLT:n eli ristilaminoidun kerrospuun valmistus käynnistyi Sveitsin Lausannessa 1990-luvun alussa. Lukuisat yritykset aloittavat valmistuksen itse hankkimien patenttien pohjalta. Itävallassa on vuodesta 1996 lähtien vaadittu nykyaikaisten ristilaminoitujen kerrospuutuotteiden kehittämisessä tieteellisten tutkimusten suorittamista. Tuotekehitys polki muutaman vuoden melkein paikoillaan, mutta sai vuonna 2000 uutta tuulta siipiensä alle ja samalla kasvoi myös CLT:n käyttö, osittain ympäristöystävällisen ajattelutavan voimistumisen ja rakennusvaatimuksissa tehtyjen muutosten (etenkin Ruotsissa ja Alankomaissa), parannettujen markkinointitapojen ja jälleenmyyjäverkoston perustamisen myötä. Oleellisen tärkeä oli myös havainto, että CLT ei ole enää pelkkä kokeileva/innovatiivinen rakennejärjestelmä. Eurooppalaiset valmistajat ovat noudattaneet ETA:n antamia parametreja koskevia periaateohjeita, joiden mukaan tuotekehityksessä on noudatettava eurooppalaisten standardien (EN) asettamia vaatimuksia. Yleisimmät rakennustyypit ovat kerrostalot ja opetuslaitosten rakennukset. Euroopan johtavia CLT-tuotteiden valmistusmaita ovat Itävalta, Saksa, Sveitsi, Ruotsi, Norja ja Iso-Britannia. Uusimmat valmistuslaitokset otetaan lähiaikoina käyttöön Ruotsissa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. CLT:stä käytetään myös nimityksiä ristiinlaminoitu kerrospuu ja massiivi-rakennuspuu.

Euroopan suurimmat tuotantolaitokset:

● KLH (Itävalta, Iso-Britannia, Ruotsi): 71000 m³
● Binderholz (Itävalta): 25000 m³
● Moelven (Norja): 4000 m³
● Stora Enso (Itävalta): 60000 m³Finland The Nahkaa Shop Viininpunainen OlkalaukkuKasvisparkittua O0kX8nwNP
● Thoma Holz GmbH (Itävalta)
● HMS (Saksa)

Puun merkitys rakennusmateriaalina on ajan myötä kasvanut niin huimaa vauhtia, että sitä ei olisi kukaan osannut muutama vuosikymmenen sitten vielä ennustaa. Palonsuoja- ja melueristeasioihin keskittyneet rakennustekniset tutkimukset, materiaalien kehittäminen, teknisten ohjelmistojen kehitystyö ja uudenlaiset valmistusmenetelmät ovat avanneet aivan uusia ulottuvuuksia puurakennusten suunnittelussa.

CLT (Cross laminated timber eli ristiinlaminoitu kerrospuu) on kokopuulevy, joka koostuu vähintään kolmesta toinen toisensa suhteen ristikkäin sijoitetusta liimapuulevystä. Kun kerrospuulevyyn on liimattu vähintään viisi kerrosta, keskimmäisten kerrosten levyjen sivureunoja ei tarvitse liimata. Suurin tuotannossa oleva levykoko on tämän hetken tietojen mukaan 3,5×15 m, paksuus 0,4 m. Liimaamiseen käytetään ympäristöystävällisiä PUR(polyuretaani)-pohjaisia liimalaatuja. CLT-levyjä käytetään sisä- ja ulkoseinien sekä väli- ja vesikattojen rakentamiseen. Hyvin suunnitellut, rakennetut sekä säältä ja kosteudelta suojatut CLT-levyistä rakennetut talot kestävät usean vuosisadan ajan.

CLT on tulevaisuuden materiaali sen lukuisten, tavanomaisia materiaaleja parempien ominaisuuksien johdosta. CLT:n edut ovat mm.:
● Myönteinen vaikutus CO2-päästöihin
● Ympäristöystävällinen ja säästävä rakennustapa
● CLT on betonia tai tiiltä kevyempi materiaali
● Hyvä lämmöneristävyys
● Erinomainen palonkestävyys
● Materiaalin asennus on helppoa ja nopeaa, esikäsittelytarve on vähäinen
● Parhaat lujuusominaisuudet, kuiva rakentaminen
● Kestää maajäristysten vaikutuksen
● CLT:n käytössä on asuintiloissa hyödyllistä pintaa 10% verran enemmän
● Miellyttävät ja terveellinen sisäilmastoSokos Olkalaukku Nabo Olkalaukku Verkkokauppa Nabo Olkalaukku Sokos Olkalaukku Nabo Verkkokauppa Sokos Verkkokauppa Nabo 34jRA5L

 

Geisha Mekko Bless'ed Mekot D191129 Ivory Meek Are Naisten SVjLGqUMzp

Viron

Finnlog Group OÜ (emoyritys)

Keemia 4
10616 Tallinn
Puh: +372 622 5845
Faksi: +372 622 5851Bag Cognac Reptile Dark Brown Leather Lizard Vintage Escort PuTOikXZ
Rek.nro 10964377
ALV-numero: EE100846559
info(at)finnlog.ee
www.finnlog.ee

 

Viron ulkopuolella

Venemaa: www.finnlog.ru
Norra: www.finnlog.no
Netist Laukku Laukku Tarvikkeet Tarvikkeet Netist Laukku TuFlJc3K1 Läti: www.finnlog.lv
Saksamaa: www.finnloghaus.deNetist Laukku Laukku Tarvikkeet Tarvikkeet Netist Laukku TuFlJc3K1
UK: www.luxlog.co.uk

FINNLOG в социальных сетях
T F

Viron Netist Laukku Laukku Tarvikkeet Tarvikkeet Netist Laukku TuFlJc3K1

Finnlog Group OÜ (emoyritys)

Keemia 4
10616 Tallinn
Puh: +372 622 5845
Faksi: +372 622 5851
Rek.nro 10964377
ALV-numero: EE100846559
info(at)finnlog.ee
www.finnlog.ee

 

Viron ulkopuolellaSize Evening Plus DressesPromMaxiamp; Plus Evans Size Evening Size Evans DressesPromMaxiamp; Plus 0v8mwNn

Venemaa: www.finnlog.ru
Norra: www.finnlog.no
Läti: www.finnlog.lv
Saksamaa: www.finnloghaus.de
UK: www.luxlog.co.uk


Viron

Finnlog Group OÜ (emoyritys)

Keemia 4
10616 Tallinn
Puh: +372 622 5845
Faksi: +372 622 5851
Rek.nro 10964377
ALV-numero: EE100846559
info(at)finnlog.ee
www.finnlog.ee

Netist Laukku Laukku Tarvikkeet Tarvikkeet Netist Laukku TuFlJc3K1

 

Viron ulkopuolella

Venemaa: www.finnlog.ru
Norra: www.finnlog.no
Läti: www.finnlog.lv
Saksamaa: www.finnloghaus.deKoirataskulla Mekko TummansininenPolarnopyret fi TummansininenPolarnopyret Mekko Koirataskulla roBedCx
UK: www.luxlog.co.uk

Katso kartalta
FINNLOG SOSIAALISESSA MEDIASSA
T F
Copyright © FINNLOG LTD. 1986-2013 All rights reserved
Terminal design, 2017