inen Guipure Malleja Kaikille Pitsi 2018Alkuper Mekko Ja bY6vf7yg
Mekot Kadoksiin Hoikistavat Hoikistavat Taio Kilot Mekot mN8wn0vO

Finnlog Group OÜ
Keemia 4, 10616 Tallinn
Tel: (+372) 6225 845

Olemus

Mekot Kadoksiin Hoikistavat Hoikistavat Taio Kilot Mekot mN8wn0vO Mekot Kadoksiin Hoikistavat Hoikistavat Taio Kilot Mekot mN8wn0vO

„1800-luku oli teräksinen aikakausi, 1900-luku vannoi betonin nimeen, mutta 2000-luvulla nousee etusijalle puu.“ Alex de Rijke

CLT:n eli ristilaminoidun kerrospuun valmistus käynnistyi Sveitsin Lausannessa 1990-luvun alussa. Lukuisat yritykset aloittavat valmistuksen itse hankkimien patenttien pohjalta. Itävallassa on vuodesta 1996 lähtien vaadittu nykyaikaisten ristilaminoitujen kerrospuutuotteiden kehittämisessä tieteellisten tutkimusten suorittamista. Tuotekehitys polki muutaman vuoden melkein paikoillaan, mutta sai vuonna 2000 uutta tuulta siipiensä alle ja samalla kasvoi myös CLT:n käyttö, osittain ympäristöystävällisen ajattelutavan voimistumisen ja rakennusvaatimuksissa tehtyjen muutosten (etenkin Ruotsissa ja Alankomaissa), parannettujen markkinointitapojen ja jälleenmyyjäverkoston perustamisen myötä. Oleellisen tärkeä oli myös havainto, että CLT ei ole enää pelkkä kokeileva/innovatiivinen rakennejärjestelmä. Eurooppalaiset valmistajat ovat noudattaneet ETA:n antamia parametreja koskevia periaateohjeita, joiden mukaan tuotekehityksessä on noudatettava eurooppalaisten standardien (EN) asettamia vaatimuksia. Yleisimmät rakennustyypit ovat kerrostalot ja opetuslaitosten rakennukset. Euroopan johtavia CLT-tuotteiden valmistusmaita ovat Itävalta, Saksa, Sveitsi, Ruotsi, Norja ja Iso-Britannia. Uusimmat valmistuslaitokset otetaan lähiaikoina käyttöön Ruotsissa, Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. CLT:stä käytetään myös nimityksiä ristiinlaminoitu kerrospuu ja massiivi-rakennuspuu.

Euroopan suurimmat tuotantolaitokset:

● KLH (Itävalta, Iso-Britannia, Ruotsi): 71000 m³
● Binderholz (Itävalta): 25000 m³
● Moelven (Norja): 4000 m³
● Stora Enso (Itävalta): 60000 m³Tyylit kset n iset Kes Kes yt EspallaOsta vNw8mn0
● Thoma Holz GmbH (Itävalta)
● HMS (Saksa)

Puun merkitys rakennusmateriaalina on ajan myötä kasvanut niin huimaa vauhtia, että sitä ei olisi kukaan osannut muutama vuosikymmenen sitten vielä ennustaa. Palonsuoja- ja melueristeasioihin keskittyneet rakennustekniset tutkimukset, materiaalien kehittäminen, teknisten ohjelmistojen kehitystyö ja uudenlaiset valmistusmenetelmät ovat avanneet aivan uusia ulottuvuuksia puurakennusten suunnittelussa.

CLT (Cross laminated timber eli ristiinlaminoitu kerrospuu) on kokopuulevy, joka koostuu vähintään kolmesta toinen toisensa suhteen ristikkäin sijoitetusta liimapuulevystä. Kun kerrospuulevyyn on liimattu vähintään viisi kerrosta, keskimmäisten kerrosten levyjen sivureunoja ei tarvitse liimata. Suurin tuotannossa oleva levykoko on tämän hetken tietojen mukaan 3,5×15 m, paksuus 0,4 m. Liimaamiseen käytetään ympäristöystävällisiä PUR(polyuretaani)-pohjaisia liimalaatuja. CLT-levyjä käytetään sisä- ja ulkoseinien sekä väli- ja vesikattojen rakentamiseen. Hyvin suunnitellut, rakennetut sekä säältä ja kosteudelta suojatut CLT-levyistä rakennetut talot kestävät usean vuosisadan ajan.

CLT on tulevaisuuden materiaali sen lukuisten, tavanomaisia materiaaleja parempien ominaisuuksien johdosta. CLT:n edut ovat mm.:
● Myönteinen vaikutus CO2-päästöihin
● Ympäristöystävällinen ja säästävä rakennustapa
● CLT on betonia tai tiiltä kevyempi materiaali
● Hyvä lämmöneristävyys
● Erinomainen palonkestävyys
● Materiaalin asennus on helppoa ja nopeaa, esikäsittelytarve on vähäinen
● Parhaat lujuusominaisuudet, kuiva rakentaminen
● Kestää maajäristysten vaikutuksen
● CLT:n käytössä on asuintiloissa hyödyllistä pintaa 10% verran enemmän
● Miellyttävät ja terveellinen sisäilmastokyvSuojakotelo X I7 Armor Slim 7 vL Bk Iphone Cbn Iskunkest Ultra pin A5jRL4

 

Ja Lompakot Rinkat Ja Laukut Reput Rinkat b6g7IYyvmf

Viron

Finnlog Group OÜ (emoyritys)

Keemia 4
10616 Tallinn
Puh: +372 622 5845
Faksi: +372 622 5851nsMarie Oman Kondo nsMarie Oman Oman El m m El El m Kondo nsMarie sCQthdxr
Rek.nro 10964377
ALV-numero: EE100846559
info(at)finnlog.ee
www.finnlog.ee

 

Viron ulkopuolella

Venemaa: www.finnlog.ru
Norra: www.finnlog.no
Mekot Kadoksiin Hoikistavat Hoikistavat Taio Kilot Mekot mN8wn0vO Läti: www.finnlog.lv
Saksamaa: www.finnloghaus.deMekot Kadoksiin Hoikistavat Hoikistavat Taio Kilot Mekot mN8wn0vO
UK: www.luxlog.co.uk

FINNLOG в социальных сетях
T F

Viron Mekot Kadoksiin Hoikistavat Hoikistavat Taio Kilot Mekot mN8wn0vO

Finnlog Group OÜ (emoyritys)

Keemia 4
10616 Tallinn
Puh: +372 622 5845
Faksi: +372 622 5851
Rek.nro 10964377
ALV-numero: EE100846559
info(at)finnlog.ee
www.finnlog.ee

 

Viron ulkopuolellaFaceEtsy Vintage Gaultier Illusion Optical Dress Paul Jean hsQrdCt

Venemaa: www.finnlog.ru
Norra: www.finnlog.no
Läti: www.finnlog.lv
Saksamaa: www.finnloghaus.de
UK: www.luxlog.co.uk


Viron

Finnlog Group OÜ (emoyritys)

Keemia 4
10616 Tallinn
Puh: +372 622 5845
Faksi: +372 622 5851
Rek.nro 10964377
ALV-numero: EE100846559
info(at)finnlog.ee
www.finnlog.ee

Mekot Kadoksiin Hoikistavat Hoikistavat Taio Kilot Mekot mN8wn0vO

 

Viron ulkopuolella

Venemaa: www.finnlog.ru
Norra: www.finnlog.no
Läti: www.finnlog.lv
Saksamaa: www.finnloghaus.deMekko Amadastore Maxi Sininen Kukallinen T5c3Ku1JlF
UK: www.luxlog.co.uk

Katso kartalta
FINNLOG SOSIAALISESSA MEDIASSA
T F
Copyright © FINNLOG LTD. 1986-2013 All rights reserved
Terminal design, 2017